Morva-alue on mainittu kirjoissa ja kansissa jo 1500-luvun lopulla. Puheiden mukaan sana Morva on ilmeisesti saamea ja tarkoittaa metsäistä aluetta ja metsästysreviiriä. Maalaishotelli Morva saikin nimensä Morva-alueen mukaan. Nykyinen Maalaishotelli Morva kuuluu Jaakkolan tilaan, mikä on lohkottu Huuskon tilasta omaksi tilakseen vuonna 1891.
Silloinen Huuskon isäntä uitti puita Vekkulan suunnalta Päijänteelle. Hänellä oli Myllyjärven laskuojassa Mylly-saha sekä uittoränni. Hän halusi siirtää uittorännin toiseen paikkaan. Sopiva paikka löytyikin Harhalan penkalta, jonne miehet kaivoivat uittorännnille uuden paikan. Penkka oli kapea ja helppo kaivaa. Epäonneksi penkka oli tasarakenteista hiekkaa ja penkan takana maasto laski nopeasti (300 m matkalla laskua noin 3 m). Edellisenä kesänä kaivettu oja pääsi ryöstäytymään seuraavana keväänä ja Myllyjärven pinta putosi kahden päivän aikana yli 2 metriä. Uuden kaivetun ojan penkalla oli sepän paja. Virta vei pajan niin nopeasti mennessään, ettei seppä ehtinyt pelastamaan mitään pajastaan. Pelättiin, että virta veisi mennessään myös Harhalan talon. Ripeiden ja ahkerien kyläläisten ansiosta virta saatiin kauemmaksi talosta ja talo täpärästi pelastettua. Vanha mylly ja saha jäivät veden puutteen vuoksi toimettomiksi.
Katastrofin seurauksena vuonna 1879 Juho Huusko joutui myymään tilansa maksaakseen vaaditut vahingonkorvaukset. Huuskon tila oli alunperin noin 1500 ha. Vuonna 1891 osa Huuskon Tilasta siirtyi Jonas Aleksi Färlinille (nykyisen isännän Leo Värelän isoisä). Samoihin aikoihin Harhalan koskeen rakennettiin uusi mylly ja pärehöylä. Tilan hoidon lisäksi Jonas Aleksi Färlin toimi Jämsän Palovakuutus yhdistyksen perustajana ja seurakunnan taloudenhoitajana. Hän omisti Jämsän keskustassa nahka- ja sekatavaraliikkeen.
Juho Huuskon joutuessa myymään talonsa,siitä erotettiin ensin kaikki torpparit ja loput osti J.A Färlin. Jonas Aleksi Färlin kuoli vuonna 1926.
Vuonna 1938 Färlinin lapset muuttivat sukunimensä Väreläksi. Samoihin aikoihin sisarusparvelle annettiin omat maakappaleet. Huuskon päätila jaettiin veljesten kesken puoliksi. Jaakko antoi tilallensa nimeksi Jaakkola ja Viljo jäi pitämään Huuskon tilaa.
Jaakko rakensi navetan ensimmäiseksi rakennukseksi tilalleen vuosina 1938–1939. Muut tilan rakennukset rakennettiin sodan jälkeen. Ensimmäisenä navettaan muuttivat karjalaisten evakkolehmät, jotka asuttivat navettaa vuoteen 1945 asti. Jaakon vaimo Alma muutti vuonna 1946 satakunnan pankkielämästä Jämsään ja varsinainen yhteinen tilanpito alkoi. Heille syntyi neljä lasta: Iiris, Leo, Risto ja Alli.
Jaakkolan tilan pääelinkeino oli metsä- ja maatalous. Navetta oli täynnä lypsylehmiä. Jaakko teki paljon muitakin töitä mm. hyödyntäen Huuskon tilan metalli- ja puuverstasta ja sirkkelisahaa. Jaakolla oli aikomus tehdä Harhalan koskeen oma voimalaitos, mutta projekti kaatui naapurin isännän vastustukseen.
Jaakon kuoltua hyvin nuorena vain 42-vuotiaana (vuonna 1952) Alma Värelä joutui ottamaan vastuun tilan pitämisestä ja lasten kasvatuksesta. Tilan töissä auttoivat renki Yrjö Koivuniemi ja piika Iida Pitkänen. Yrjö työskenteli vuoteen 1965 saakka, kunnes siirtyi eläkkeelle. Yrjö oli aloittanut työt jo Huuskon tilalla 1930-luvulla. Iida oli mukana maatalouden töissä aina vuoteen 1962 saakka.
Tila siirtyi Leo Värelän omistukseen vuonna 1976. Leo ja Päivi aloittivat tilan pidon yhdessä samana vuonna. Navetassa lehmiä oli tuolloin noin 50 päätä. Tilan pääelinkeinona oli maa- ja metsätalous. Heille syntyi kolme tytärtä: Virpi, Teija ja Kaisa. Lypsylehmistä jouduttiin luopumaan emännän allergian takia vuonna 1997.
Navetta sai aivan uuden elämän Majatalona vuonna 1998, jolloin tilan matkailuelinkeino alkoi.
Perheen keskimmäinen tytär Teija aloitti äitinsä ja isänsä kanssa Majatalon pitämisen. Yli 20 vuotta saimme tehdä töitä yhdessä, kunnes suru iski perheeseen 2019 ja menetimme rakkaan Päivin äkilliselle ja raskaalle sairaudelle. Sittemmin vuonna 2020 Majatalo Morva uudistui Maalaishotelli Morvaksi. Maalaishotellin nykyisestä elämästä voitkin lukea muilta sivuilta.
Elämä tilalla jatkuu edelleen, nyt neljännessä polvessa
Helsinki – 240km
Tampere – 110km
Jyväskylä – 45km
Yhden hengen huone 99 €/yö
Kahden hengen huone 129 €/yö
Neljän hengen huone 179€/yö
Lisävuode 30 €/yö
Lemmikkimaksu 10 €/yö
Karavaanipaikka 28 €/yö/4 hlöä
Aamiainen erikseen 14 €/aikuinen ja 7 €/lapsi (3–12 v.)
Kahden ja neljän hengen huoneisiin sisältyy aamiainen ja liinavaatteet.
Sesonkihinnasto: Juhannus ja Iskelmäfestivaalit
Yhden hengen huone 115 €/yö
Kahden hengen huone 145 €/yö
Neljän hengen huone 185 €/yö
Sesonkihinnasto: MM-Ralli ja Finnmetko
Yhden hengen huone 135 €/yö
Kahden hengen huone 185 €/yö
Neljän hengen huone 225 €/yö
Yksityistilaisuuksien varausmaksu on tilaisuuden koosta riippuen 300 € tai 500 €.
Sesonkiajoilta perimme varausmaksun etukäteen, sovitettavissa.
Peruutusmaksuna perimme 50 % varauksen kokonaishinnasta, mikäli peruutus tapahtuu alle 7 vrk ennen varatun majoituksen alkamisajankohtaa.
Tilaisuuksien peruutusmaksu; peruutusmaksuna perimme 50 % varauksen kokonaishinnasta, mikäli peruutus tapahtuu alle 14 vrk ennen varatun tilaisuuden alkamisajankohtaa. Alle 7 vrk, perimme 100 % maksun.
Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.
Peruutuksesta on aina ilmoitettava viipymättä Maalaishotelli Morvalle. Sairastumisesta on esitettävä todistus. Peruutuksen sattuessa varausmaksua ei palauteta.
Majoituskohde on käytettävissä tulopäivänä klo 15 alkaen ja se on luovutettava lähtöpäivänä klo 12 mennessä. Lähtöpäivänä voimme myös neuvotella pidemmän luovutusajan. Majoittuessasi mökissä saat avaimen Maalaishotelli Morvan päärakennuksesta, minne se tulee myös lähtiessä palauttaa. Jos avain katoaa, peritään lukon vaihtamisesta aiheutuneet todelliset kustannukset.
Mikäli majoitut mökissä, olet vastuussa sen siivoamisesta. Voit tilata siivouksen ennakkoon varauksen yhteydessä, jolloin hinta on 90 €/mökki. Majoittujan on huolehdittava seuraavista asioista ennen mökin luovuttamista: roskien vienti, lattioiden imurointi ja tarvittaessa pesu, astioiden puhdistus, tahrojen ja likojen poisto, tavaroiden paikoilleen vienti ja vuoteiden petaus. Vaikka loppusiivous onkin tilattu, edellytetään mökin kunnon olevan normaalin asumisen jäljiltä. Jos siivousta ei ole tilattu ennakkoon, ja joudumme siivoamaan mökin puolestasi, veloitamme erillisen siivousmaksun 100 €/mökki.
Asiakas on vastuussa majoituskohteen irtaimistosta vuokrausaikana. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan irtaimistolle aiheuttamistaan vahingoista välittömästi ja korvaamaan ne Maalaishotelli Morvalle. Tupakointi on kielletty mökkien sisätiloissa.
Majoitukseen hintaan kuuluu aina liinavaatteet ja pyyhkeet.
Mökin hintaan sisältyy polttopuut.
Maalaishotellissa on yksi omalla sisäänkäynnillä varustettu perhehuone, jonne myös lemmikit ovat tervetulleita lisämaksusta. Maalaishotellin muihin huoneisiin ja kumpaankaan mökkiin ei saa viedä lemmikkieläimiä lainkaan.
Kaikki varaukseen tai mökin kuntoon liittyvät huomautukset tulee osoittaa välittömästi Maalaishotelli Morvan henkilökunnalle.
Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian!
Huomaathan, että varaus on alustava.
Saat vielä varmistusviestin sähköpostiisi. (Jos et saanut viestiä, tarkistathan roskapostin).